lauantai 23. joulukuuta 2017

mitä itsetehtyä lasten paketista paljastuukaan



Jotakin itsetehtyä paljastuu lasten paketista tänäkin jouluna. Ompelin nukkekotiin (joka on meillä oikeastaan pupu ja hiirikoti) bambi perheen ja lisäksi teltan. Oikeastaan ajatuksena oli tehdä enemmänkin juttuja nukkekotiin, mutta en sitten jaksanut. Tämän perheen lapsoset oli kyllä aika hankalat ommella, koska ovat niin pienet, varsinkin noin mini kokoisten vaatteiden ompeleminen on kyllä pikkutarkkaa hommaa. 

Itsetehtyihin lahjoihin liittyy aina niin paljon muistoja tilanteesta jolloin ne on antanut, on ne sitten synttärit tai vaikkapa joulu.

Tein myös lastenhuoneeseen yövalon, mutta tämä paljastui joulukalenterista jo alkukuusta sillä halusin että siitä nautitaan jo ennen joulua. Ja vaikka vähän jouluinen tuollainen tähti valo onkin niin se jää meillä kyllä ympärivuotiseen käyttöön. Valo on tehty vääntämällä rautalangasta kehikko joka on päällystetty ohuella pellavalla ja sisälle on sujautettu led valosarja :) 

Hyvää joulua kaikille!





keskiviikko 13. joulukuuta 2017

joulun odotus


Joulukuun alettua ja joulukalenterin myötä joulun odotus on lähtenyt meillä oikein kunnolla käyntiin. Tässäpä sekalainen kuvapläjäys viime päivistä. Viikonloppuna koitti kovin odotettu päivä kun haimme joulukuusen. Eikä siinä kauaa nokka tuhissut kun lapset kahdestaan sen koristelivat. Kuusi oli sen verran matala että itse sain laittaa vain kolme ylintä koristetta :) 

Tänä vuonna lahjapaketit tein hyvinkin yksinkertaisesti yksivärisistä papereisa ja maalaamalla kasvot eläimille. Bambi sai oksista sarvet ja ysisarvinen hieman kiharoita lahjanauhasta.

Olin tänä vuonna erittäin ajoissa joulukorttien suhteen. ensilumen tultua jo otin heti kuvat, ihan varmuuden vuoksi, mutta onhan sitä lunta tullut useampaan otteeseen tässä välissä, vaikkakin hetkeksi kerrallaan. Nyt on kuitenkin semmoinen lumikerros että oikein sormet ja varpaat ristissä toivon sen kestävän jouluun saakka... 
Ulkoilukin on ollut sata kertaa mukavampaa kuin pimeässä kurassa leikkiminen.