maanantai 24. huhtikuuta 2017

torstai 20. huhtikuuta 2017

virkattuja herkkuja


 Tässäpä setti minikokoisia virkattuja herkkuja, vähän sitä sun tätä, jonka tein pari viikkoa sitten. Näistä tuli aika pieniä, koska en jaksanut kauheesti mitään ohjeita seurata. Oli kiva miettiä matkan varrella mitähän sitä seuraavaksi tekisi. Tykkään tuosta paahtoleivästä ja salaatinlehdestä erityisesti, ja jäätelöistä :)


Viimeisenä kuvassa hieman isompi ja nauravampi jäätelö... 


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

pääsiäisloman touhuja




Ihan ensimmäisenä pitää mainita että piirsin nyt jonkinlaisen kaavan edellisen postauksen pienelle virkatulle pupulle (sillä sitä kyseltiin tosi paljon) joten jos kiinnostaa niin se löytyy nyt tuolta edellisestä postauksesta.

Onpas ollut ihana ja pitkä viikonloppu johon on mahtunut kaikenlaista mukavaa, tässäpä puputäyteinen kuvapläjäys siitä...

Perjantain vietimme ihan oman perheen kesken, leivottiin tyttären kanssa sokerittomia pupun mallisia keksi-tikkareita (käytin tätä taatelipipari ohjetta mutta jätin tietysti piparimausteen pois), Taikinan jämistä pikkuneiti keksi pyöräytellä munia ja siitä lähti ajatus kakusta joka koristeltaisiin näillä munilla. Seuraavaksi sitten tietenkin leivottiin se kakku (tällä pohjalla ja kuohukerma-rahka-päärynäsose "kermalla"). Siitä tulikin oikein komea ja korkea naked cake... No arvatkaapas kun poitsun päikkäreiden aikaan aloimme tytön kanssa suunnittelemaan iltapäiväkahvin kattausta niin pian meillä olikin pöytä täynnä koristuksia. On toi meidän Muru melkoinen partyplanneri myös :) 

Lauantain vietimme Kälyn perheen kanssa. Järjestin lapsille ja heidän serkuille "aarteen etsinnän" lähimetsässä. No ei siinä varsinaisesti kyllä aarretta etsitty mutta enpä tiedä miksikäs tuota kutsuisi. Lapsilla oli lista mitä pitää metsästä kerätä (keppejä, käpyjä, kiviä ym) ja sitten he saivat kartan joka veisi pupun luokse. Pupulle piti sitten rakentaa pesä näillä keräämillä tarvikkeilla. 
Lopuksi vielä evästettiin. Illalla lapsille oli tiedossa leffaa ja poppareita. 

Onneksi lähdimme metsäretkelle aamupäivällä sillä iltapäivällä alkoikin kova lumimyräkkä joka kesti seuraavaan päivään ja maisema muuttui kertaheitolla talviseksi.  

Ainiin, viime vuonna Murulle virkkaamani pupu rairuoholle sai kaverin, sillä pitihän pikkuveljenkin saada istuttaa omat ruohot. Jotenkin ei huvittanut tehdä toista samanlaista joten tästä tulikin harmaa ja vähän ujompi pupu :)

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

virkattuja pupuja ja palmusunnuntain fiiliksiä



Jos Murulta kysytään niin tänään oli hänen elämänsä onnellisin päivä... Enkä kyllä yhtään ihmettele... Lapset saivat pukeutua hassuihin asuihin(hiireksi ja "täti Monicaksi"), koristella oksia, käydä virpomassa, käydä mummolassa etsimässä koristemunia takapihalta ja syödä makoisat vohvelit mansikoiden kera terassilla. Kaikki tämä oikein ihanassa aurinkoisessa kevätsäässä. Mahtava päivä, äidinkin mielestä. 

Tänä vuonna olen innostunut virkkaamaan pupuja pääsiäiskoristeiksi. Pienemmän päätyivät oksia koristamaan ja isommista syntyi pupuviiri. Rairuohotkin istutettiin vasta perjantaina joten saa nähdä ehtivätkö kasvamaan ajoissa...

No mitäs kaikkea lasten palkkakorista sitten löytyy? rusinoita, mansikoita, semperin smoothieta (jotka juotiin heti joten eivät ehtineet kuvaan) ja itsetehtyä sokeritonta muffinssia...
Muru oli kaikista eniten innoissaan mansikoista, ja sitten hän tajusi mihin mummu oli ne pakannut ja huudahti että "äiti, tässä oli sullekin hyvä juttu, nyt voit keittää lisää kahvia" :)



EDIT: ohjetta virkattuun pikkupupuun ollaan kyselty niin paljon että lisään sen tähän:


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

lastenhuonetta ja sokeritonta jäätelöä...


Pitää myöntää että Instagramin helppous ja nopeus ovat vieneet mennessään, ja tuntuu että blogipostaukseen ei meinaa löytää aikaa... 

Viimeksi kuvailin lstenhuoneesta vain tuota pikkumiehen puolta joten nyt vähän laajempaa kuvaa ja myös neidin nurkkausta. Teippitapetti sydämet lähtivät ja tilalle tuli vähän tekstiä ja tähtiä. On se vaan washi teipillä niin nopsaa vaihtaa ilmettä. Vähän myöskin virkkailin koristetta uuden julisteen kaveriksi. 

Olen testaillut nyt pariin otteeseen tehdä sokeritonta jäätelöä lapsille, ja tietenkin itsellekin. Meillä ei ole jäätelökonetta mutta näköjään se onnistuu myös ilman. Ensin kokeilimme mansikkajäätelöä, ja siitä tulikin ihan huippuhyvää. Siihen laitoin vatkattua kuohukermaa, tuorejuustoa, mansikoita ja banaania. Kaikki blenderiin ja heti pakkaseen. Tein jopa vohvelitötteröt näihin ja tuli heti niin kesäinen fiilis. 

Seuraavaksi testasin suklaajäätelön tekemistä tätä ohjetta pohjana käyttäen (määrät vaihtelivat hieman sen mukaan mitä kaapissa oli) ja tuli kuulkaas myös todella hyvää (jopa mies kehui että maistuu ihan normijäätelölle vaikka on ihan taateleilla ja banannilla makeutettu ja kaakaojauheella maustettu), ja todella makeata... niinkin makeata että lapset eivät saaneet syötyä sitä kokonaan. No, varmasti kesää kohden tulee tehtyä uudelleen, ainakin mansikka-versiota sillä siitä lapset tykkäsivät eniten ja mahdollisesti testailtua muitakin makuja...


Lopuksi menovinkki ensi viikonlopulle, nimittäin pääsiäismyyjäiset Orivedellä jonne ainakin minä ja Prinsessajutun Mira tulemme myymään tekeleitämme. Tulehan moikkaamaan jos olet lähettyvillä :)