keskiviikko 9. marraskuuta 2016

ensilumet ja helppo välipala



Ensilumeen on aina yhtä riemukasta mennä temmeltämään! (niin lasten kuin äidinkin).
Ei niin riemukasta oli huomata että Murun talvihaalari meinaa kohta jäädä pieneksi, lenkit paukkuu ja lahkeet nousee polviin. Taas pitäisi miettiä ostaako seuraavan koon kokohaalaria vai kaksiosaista. Mies meinasi että ei 4-vuotiaalle enään haalaria, mutta on se näin lumileikeissä kätevä, ei pääse lumi vyötärön kohdalta livahtamaan sisään. 
Noh, Murulle sentään vielä mahtui hiiripipo jonka ompelin viime talvena samistelupipoiksi pikkuveljen kanssa, mutta Manun pää on sen verran kasvanut vuodessa että hänen ei enään mahtunut.


Reippaan ulkoilun jälkeen maistuu niin helppo ja niin nopea mutta kuitenkin terveellinen välipala: Banaanipannari. Tämä valmistuu hurjan nopsaan ja siihen tarvitaan tasan kahta ainesosaa. Banaania ja munaa :) 
Banaanilätyt olivat jonkun aikaa sitten vissiin isokin hitti, mutta eipä tullut silloin kokeiltua (ai miten niin perässähiihtäjä). Ja nytkin ekat satsit tein lättyjä pannulla, mutta koska ne pitää aika pienellä lämmöllä paistaa, vievät ne mielestäni turhan kauan aikaa valmistaa. Siitä päädyinkin uunissa valmistettavaan versioon. Suhde on 2 munaa-1 banaania kohden eli pellilliseen menee 3 banaania ja 6 munaa (Alkuperäisessä ohjeessa josta tän bongasin oli 1/2 tl öljyä jota en ole muistnut ikinä laittaa). Siitä kyllä riittää meidän perheelle. 225 astetta ja n.12-14min... (Joskus on kiva piparimuoteilla leikata eri kuvioita).

Tästä on tullut minun ihan suosikkiherkku. Meillä kun vältellään sokeria (ja itse välttelen myös jauhoja), niin silloin kun kaipaan jotakin makeeta kahvikupposen kaveriksi, teen tätä.  
Ja miten siisti välipala meidän sormiruokailijalle Manulle. Näkisittepä kun hän itse syö jugurttia tai puuroa... Sotku on älytön! (Tähän Muru varmaan viittaa kysymyksessä nro.11)

Lopuksi hauska kysely joka pyöri tässä joskus jossakin. Muru 4v on vastannut äidistä näin: 

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle? 
Ei saa ompelupiikkeihin koskea
2. Mikä tekee äidin onnelliseksi? 
Juoda kahvia
3. Mikä tekee surulliseksi?
Jos ei leiki toisen kanssa
4. Miten äiti saa sinut nauramaan? 
Kun se naurattaa
5. Millainen äitisi oli lapsena?
Vaaleatukkainen ja sillä oli violetti mekko

6. Kuinka vanha äitisi on? 
45 (!!!)

7. Kuinka pitkä äitisi on?
3 metriä
8. Mikä on äitisi lempipuuhaa? 
Ompelu, jumpassa käyminen ja leegoilla rakentaminen (meillä on vaan duploja mutta ne kyllä loppuu aina kesken kun innostumme niilä rakentelemaan)
9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla?
 On kotona vaan tai kaupassa
10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
 On tyylikäs 
11. Missä äitisi on tosi hyvä? 
Ompelee ja putsaa rätillä
12. Missä äitisi ei ole kovin hyvä lainkaan? 
No...no...ööö...se ei oo maatilalla hyvä, se ei osaa hoitaa lampaita
13. Mitä äitisi tekee työkseen?
Jumppailee 
14. Mikä on äitisi lempiruokaa?
Banaanilätty (tarkoittaa just tuota banaanipannaria)
15. Miksi olet ylpeä äidistäsi?
Koska hän on ihana 
16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
Timpan äiti
17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?
Askarrellaan, muovaillaan ja leikitään
18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?
Samat naamat
19. Mitä eroa teissä on? 
Erilaiset kaulat
20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua?
Koska se halaa mua ja rakastaa mua
21. Mikä on äitisi lempipaikka minne mennä? 
Jumppa

4 kommenttia:

  1. Ihanat talvikuvat, ja noi murun vastaukset...kun teet itsellesi vaatteita tarvitset aika paljon kangasta

    VastaaPoista
  2. Teillä onkin siellä enemmän lunta, kuin täällä päin. Meidän kohta 6-vuotiaalla on vielä haalari, mutta jos se ei mahdu enää ensi talvena, niin sitten ostan takin ja housut, kun on jo eskarilainen silloin. Mutta on se haalari vain jotenkin niin kätevä.
    Murun vastaukset on kyllä hauskat! Varsinkin tuo sun ikä! :D

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat! Täälläkin lapset nauttii lumesta ja äiti kauhistelee pieneksi jääneitä toppavaatteita :D Pitääkin testata toi pannari! Siihen varmaan sopisi myös kaneli tai kardemumma :P

    VastaaPoista
  4. Ensilumi on NIIN mahtava juttu - en tiedä onko lapset vai minä siitä enemmän innoissaan! :) Se lumessa peuhaaminen, leikkiminen ja lumihiutaleiden pyydystely taivaalta suoraan suuhun. Valkoinen maa. Ja se tunne, kun huomaa, että joulu on jo ihan kohta täällä! <3

    Nuo Murun vastaukset - nauran täällä niille yksikseni. ;)

    Ps. Meillä 4- ja 6v lapset haluavat pihalle pukea nimenomaan haalarin. Ei kuulemma mene lumi selkään niin helposti. Mutta mikä tärkeintä: "Noku haalari on paljon nopeampi pukea päälle!" Meillä siis myös eskarilaisella haalari. Kakkospukuna on molemmilla takki ja housut, mutta eipä nuo niitä ole kovin montaa kertaa vielä käyttäneet..

    VastaaPoista

Ihanaa kun jätät viestiä <3