maanantai 21. joulukuuta 2015

lahjapaketointia ja joulutunnelmointia


Muutama yö jouluun enään. 
Tänä vuonna innostuin ajatuksesta tehdä paketteja jotka muistuttavat liitutauluja, eli mustaan paperiin valkoisella tussilla tekstejä ja kuvia. Paketointi on kyllä mitä hauskinta puuhaa, olen tainnut sen muutamaan kertaan jo sanoakin! 

Viikonloppuna haettiin Murun niin hartaasti toivoma joulukuusi, ja tällä kertaa ihan komean kokoisen. Miten nuo kuuset näyttävätkin ulkotiloissa niin pieniltä ja sisälle kannettuna ne vievätkin puoli asuntoa :) Murun kanssa hyökkäsimme heti sen kimppuun! Ei siinä montaakaan joululaulua mennyt kun oli jo koristeltuna.  

Kakkukuvat ovat puolestaan herkullisesta Pätkis-kakusta jonka teimme veljen vaimon kanssa. Tämä kakku oli todellakin suklainen ja makea, juurikin tällaisen suklaaholistin unelma. Ohje löytyy täältä! Pohja on mehevä ja täyte samettisen pehmeä. Suosittelen!  

Näiden kuvien myötä meillä rauhoitutaan joulunodotukseen ja toivottelen teille suloisen tunnelmallista joulua!

9 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas kerran. Hauska huomata että joku toinenkin on tänä jouluna mieltynyt musta-valkoisiin jouluväreihin. Myös minulla valmistui tähän teemaan tilkkutäkki sohvan karmille . Rentouttavaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma ♥ Tosi kauniita paketteja! Itekin tykkään paketoimisesta. Kotona asuessa paketoin äidin puolesta 😊

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kuvat ja niin rauhallisen makea joulutunnelma!
    Ihanaista joulunaikaa teille! :)

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista!! Tuo paketointi on sellainen juttu, mihin en ole osannut vielä panostaa. Nyt kyllä alkanut houkuttaa, kun blogeissa näkynyt niin monta ihanaa tapaa :) Iloa jouluunne!

    VastaaPoista
  5. Oih, mitkä paketit ja toi kakkukin saa ihan vedenkielelle. :P
    Muuten todella tunnelmallista!
    Ihanaa joulunodotusta! <3

    VastaaPoista
  6. Ihania paketteja, on tosi kauniita!!!
    Valoisaa joulua sulle ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  7. voi miten kiva nähdä ihan eri värisävyllä paketoituja paketteja kuin omat=)
    Tuo kakku...NAMS!!!

    Rauhallista joulun aikaa sinne suunnalle.

    VastaaPoista
  8. Kauniita paketteja, tunnelmallisia kuvia <3 Ihanaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Niin ihania paketteja ja herkkuja kauniisti kuvattuna!
    Mukavaa sunnuntai-iltaa! <3

    VastaaPoista

Ihanaa kun jätät viestiä <3