maanantai 17. elokuuta 2015

d .i .y vauvan aktiviteettilelu



Sain viime viikolla sen verran lastenhoitoapua että pääsin hetkeksi taas ompelukoneen äärelle puuhastelemaan. Tällä kertaa mielessä aktiviteetti-kuutio Manulle, jolla hän tosin leikkii ehkä vasta puolen vuoden päästä. Mutta en voinut jättää ideaa roikkumaan vaan halusin sen heti toteuttaa. Onpahan valmiina sitten kun sen aika koittaa. 

Ensin silitin kaikkiin kuuteen neliöön tukevaa tukikangasta. Sitten suunnittelin jokaiseen neliöön oma toiminto. Yksi kankaista (harmaa pallerofleece, joka muistuttaa Pomp de Luxin fleecetakin kangasta, ja josta löyty herkullisia muitakin värejä) oli niin ihanan pehmoinen ja pallurainen että se jäi sellaisenaan koskettelupinnaksi. Kaapista löytyi pieni pitsiliina joka sopi koonsa puolesta hyvin yhteen neliöistä. Kinkunpaistopussista sai kahisevaa täytettä kahvoihin. Tällaisessa kankaisessa kuutiossa mielikuvitus on vain rajana, on niin paljon erilaisia toimintoja ja värejä mitä pystyy käyttämään. Nyt kuitenkin päädyin harmaan ja vaalean turkoosin sävyihin. Kuutio itsessään helisee sillä laitoin täytteen keskelle helistimet.

Kankaat ovat Kankaita.comista, uusi tuttavuus jossa on niin mieletön valikoima että yhtenä yönä selailin niitä pari tuntia putkeen. Usein itse etsin pienikuvioisia kankaita, ja sieltä niitä löytyi jos jonkinmoisia. Selkeissä sivuissa oli eritelty esim raidalliset, pilkulliset ja kukalliset puuvillakankaat (näitä just itse monesti haen). Ihania Tilda kankaitakin löytyy ja hurjasti nauhoja ja nappeja, plus kaikkea muuta omelutarviketta. Kaikkea siis... jopa kaavoja. Sivuja selaillessa tosiaan putkahteli idea jos toinenkin mieleen, mistä vaan sais aikaa niiden toteuttamiseen?


Lopuista kangaspaloista riitti vielä pienempään matkakokoiseen kahisevaan leluun jossa erilaisia nauhoja myös tunnusteltavaksi. 

Alla vielä linkit suoraan kankaisiin jos joku niistä kiinnosti.

1, 2, 34, 5, 6, 7

/Yhteistyöpostaus/

23 kommenttia:

  1. Näpsää! Noi omatekoiset on ihan parhaita, varsinkin jos on jotain rinkuloita ja muuta räpellettävää :D Ja toi on vielä tosi suloinenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Itse olen ihan hurahtanut lelujen tekemiseen...

      Poista
  2. Ihanan näköinen, silmänruokaa aikuisellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... kun itse tekee niin voi valita omaa silmää miellyttävät värit;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkää yhtä paljon kuin äitikin ♡

      Poista
  4. suloinen lelu!! Mäkin oon parisen vuotta tilannut tuolta kankaita.comista ja sielä on kyllä tosi kattava tarjonta kankaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosiaankin... siellä kuluu tunti jos toinenkin kun lähtee selailemaan valikoimaa...

      Poista
  5. Siis aivan ihana! Mahtavat väritkin, tykkään. Menis aikuisellekin koristeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... värivalinta lähti tuosta siksakki kuvioisesta vaalean turkoosista... ja tietty harmaa ja valkoinen ovat mun vakio värit;)

      Poista
  6. Miten peilin saa ommeltua? Aivan mahtava lelu ja kokoakin löytyy. Ihastuin erityisesti pitsi- ja puuhelmisivuihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä kun lähtee ompelemaan on että neliöt ovat tasan saman kokoisia ja sitten pitää hahmotella (niinkuin tuossa kuvassa jossa kaikki sivut näkyy) miten päin ja mihin kohtaan kukin sivu tulee. Mielestäni ei ole niin tarkkaa missä järjestyksessä sivut toisiinsa ompelee. Jätin yhden sauman auki jotta sain täytettyä, jonka ompelin sitten käsin.

      Poista
  7. Kerrassaan ihastuttava idea! Tekis mieli nii kaivaa omat kangas palat esille ja kokkeilla. Tykkään niin ite tehyistä leluista. Sulla on aiva ihnana blogi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Leluihin saa hyvin käytettyä pieniäkin kangaspaloja... ja itsetehdyt lelut ainakin on sitten itseä miellyttävät;)

      Poista
  8. Hei, mistä saisi sellaisia kulkusia tmv. helisevää, joita voisi juuri käyttää tällaisissa vauvojen leluissa? Olen ideoimassa vauvalahjaa ja tahtoisin ehdottomasti tehdä jotain itse, mietin esimerkiksi helistintä.
    Ja onko sinulla ehdottaa jotain lankaa, jota voisi käyttää esim. siihen helistimeen, että se olisi vauvaystävällistä varsinkin jos se menee suuhun?

    PS. Sulla on kyllä ihana blogi, en ole tainnut ennen kommentoidakaan, mutta selailin todella pitkästä aikaa blogikirjanmerkkejäni koneelta ja huomasin monta helmeä, tämä mukaan lukien, joita en ole muistanut lukea aikoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Anteeksi kun vastaaminen on kestänyt. En ole löytänyt paikkaa jossa myytäisiin helistimiä joten tällä kertaa ostin kirpparilta halvan värikkään ja rähjäisen helisevän lelun ja otin sieltä...

      Poista
  9. Heippa. Miten tuo peli on kiinnitetty sinne sivuun? Entä mihin lankaan helmet on pujoteltu? Pakko tehdä itsekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, anteeksi kun on vastaaminen jäänyt. Peiliä kai tarkoitit, sille ompelin tavallaan taskun jossa on tuo pyöreä aukko sitten kun neliö oommeltu kiinni niin se ei enääpääse sieltä sujahtamaan ulos. Helmet on paksuhkoon naruun pujotettu.

      Poista

Ihanaa kun jätät viestiä <3