maanantai 30. kesäkuuta 2014

täytekakku










Taustalla olevat koristeviuhkat Decora Housesta.


 Eilen juhlimme omaa rakasta Murua. Kulta on jo 2 vuotias reipas, hassu ja iloinen pikku neiti.

Kurkistuksena juhliin laitan erikseen kakusta kuvia, muuten tuntuu että tulee niiiin pitkä juhlapostaus... 
Tänä vuonna tein kaksi-kerroksisen täytekakun. Koristeluun käytin sokerimassaa. Ruusut olinkin tehnyt jo ennakkoon mutta muuten kakun koristelin juhla-aamuna. Ihan ongelmitta se ei sujunut. Pienen pilkkukakun jouduin päällystämään uudelleen ensimmäisen yrityksen mentyä pieleen (sokerimassa halkeili, oli varmaan liian ohueksi kaulittu)

Toinen pieni mutka matkassa oli kun en osannut arvioida sokerimassan määrää röyhelöosuuteen ja piti lähteä kaupasta hakemaan lisää. Ja sitä meni tuohon 5 pakettia. Eipä siinä oikein enään voinut suunnitelmaakaan vaihtaa kun oli selkeä visio päässä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin...

... ja tosiaan juhlista tulossa lisää kuvia lähiaikoina.

Viime vuoden synttärikakusta kuva alla, silloin oli teemana perhoset ja värinä liila.
 1-v juhlia pääset muistelemaan tästä.




/This is the cake I made for Murus 2.nd birthday. Last years cake is the one with the butterflies. More pictures of the party coming soon./

maanantai 23. kesäkuuta 2014

suolapähkinä-kinuski piirakka...


... ja synttärivalmisteluja.








Muutama postaus takaperin, Tukholman reissun kuvissa vilahtaa herkullinen Pähkinä-kinuski piirakka jonka nautimme pienessä kahvilassa vanhassa kaupungissa. 

Kokoonnuimme samalla reissuporukalla viettämään päivää, sillä erolla että mukana olivat nyt kaikkien lapset, joita oli yhteensä 9. Ajattelin tehdä tuota ihanaa pahkinä-kinuski juttua jälkkäriksi mutta en sitten löytänyt mitään ohjetta vastaavaan piirakkaan. Piti siis keksiä itse jotkain sinne päin. Ihan samaa siitä ei todellakaan tullut mutta upposi sen verran hyvin kaikille että uskaltaa täälläkin tämän jakaa...

Tarvikkeet: 
Murotaikinaa (tai kauramurotaikinaa)
Suolapähkinä sekoitus
Kinuskia
Täytekeksejä (muistaakseni nuo oli hasselpähkinän makuisia)
Vähän voita

Täytekeksit, puolet pähkinöistä ja hieman voita murskataan tahnaksi.
Murotaikina paistetaan ja annetaan jäähtyä
Tahna painellaan murotaikinan päälle
Lopuksi ripotellaan murskattuja pähkinöitä ja päälle kaadetaan kinuski. Annetaan jähmettyä jääkaapissa.

Tähän sopi vallan ihanasti kaveriksi kermavaahto ja veikkaan että vaniljajätskikin olisi aika namia.








Synttärijuttuja on kiva pikkuhiljaa tehdä, niitä mitä nyt pystyy etukäteen tekemään. Yksi ilta pakkasin pikkuvieraille (kaikki alle 3v) kiitoslahjapussukat. Sisältä paljastuu pieni saippuakuplapullo (jonka koristelin washi-teipillä), ilmapallo ja rusinoita. Paperipussit ja saippuakuplat ovat Decora housesta, aivan mielettömän laaja juhlatarvikekauppa netissä (ja myymälä Lempäälässä). Sieltä tilasin kaikkea muutakin kivaa synttäreille mutta en ihan kaikkea viitsi etukäteen paljastaa...

Toisena iltana muovailin sokerimassasta ruusuja Murun synttärikakkuun. Kakkujen koristelu on sitten niiiiin mukavaa puuhaa!






/Yhteisyöpostaus/

/I tried to replicate the delicious caramel-nut pie we ate on Stocholmit didn´t turn out exactly the same, but it was very tasty. 

Also some pictures of Murus birthday preparations. Partygifts from Decorahouse./

maanantai 16. kesäkuuta 2014

pikkuprinsessan synttärit














Päivänsankarin kanssa ihastellaan hänen saamaan tarrakirjaa.






Viikonloppuna olimme juhlimassa Murun rakkaan ystävän, Miran tyttären, 2v synttäreitä. Näistä kemuista siis tässä melkoinen pläjäys kuvia... Sain ilokseni olla suunnittelemassa mukana ja auttamassa koristelussa ja leivonnassa. Teemana olivat kruunut ja väreinä vaaleanpunainen, valkoinen ja kulta. 

Itselleni noutopöytä on synttäreiden focus piste ja tärkein juttu, joten sinne virittelin oikein runsaan ilmapallo ja pompon röykkiön katosta roikkumaan. Miran ihanat virkkaukset pääsivät koristeluun mukaan, viirin muodossa ja pullojen kylkeen hän oli sitonut narulla hienot virkatut kukat. 

Tarjottavia oli kaiken maailman herkkuja, minä vastasin muffinsseista ja täytekakusta. Heti kun Mira alkoi puhumaan näistä synttäreistä ja mahdollisista teemoista sain vision päähäni tuollaisesta pitsireunaisesta 2-kerroksisesta kakusta. Kakun suhteen olin kerrankin tyytyväinen lopputulokseen, sillä se näytti juurikin siltä kun suunnittelinkin.

Lapsia oli noin 10 joten päivänsankarilla oli paljon apureita kun tuli aika avata paketteja. Lahjoilla olikin sitten mukava leikkiä loppu ilta kaikki yhdessä. 

Murulle puin synttäriväreihin sopivan röyhelömekon. Aivan ihanat kemut takana siksipä vaikea rajata kuvia pois... 

Parin viikon päästä juhlitaankin sitten omaa Murua.




/I had the opportunity to help my friend Mira in planning her daughters 2 year birthday party. I helped with the decorations and also made the cake and cupcakes. The theme was crowns and the colours pink, white and gold./


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tukholmassa + arvonnan voittajat


Viikko sitten lähdimme ihanalla naisporukalla päiväksi Tukholmaan. Risteily oli synttärilahja ystävälleni Maaritille. Seurana minulla oli siis 3 ihanaa naista ja yhdellä heistä masuasukki. Aurinkoista säätä olimme tilanneet ja sen me myös saimme. 

Meillä oli oikein hauskaa vaikkakin aika Tukholman päässä loppui kesken ja jouduimme taksilla kiiruhtamaan takaisin laivalle, kesken shoppailun! 






Yhteiskuva. Maaritin laseista voi bongata muut.




Käly ja salamatkustaja.






No, kauheasti ei tullut ostettua muutenkaan. Ihanin löytö oli alla näkyvä TineK tyylinen lautanen Lagerhausista.  Tällä kertaa haimme ja löysimmekin aika monta kirpparia ja vintage kauppaa mutta valitettavasti puolet olivat sinä päivänä kiinni. Kahvittelemaankin istuttiin toviksi, joka sitten venahtikin sen verran että saattoi olla syy loppupäivän kiirreelle :)

Seura oli kuitenkin matkassa ihan parasta, poski- ja vatsalihakset olivat nauramisesta (ja syömisestä)  aivan kipeinä... mutta lähtisin vaikka heti teidän ihanien kanssa uudestaan reissuun!!! <3 Kiitos T, N ja M.






Ja sitten arvonnan voittajiin...
Eurokankaan lahjakorttien onnelliset uudet omistajat ovat:

Kahdella mukaan:)

Lähden mukaan kahdella arvalla! Aivan suloisia kuvia <3 Tämä tulisi tarpeeseen ;)

Laitan teille heti viestiä.


/Some pictures from a trip to Stokholm I made with three lovely ladies last week./

lauantai 7. kesäkuuta 2014

blingblingiä sadepäivään









Pari päivää sitten Eurokankaassa silmiini osui hopea paljettikangas. En heti sitä vienyt leikattavaksi vaan vasta hetken kierreltyäni kun törmäsin hieman helmiäispintaiseen tylliin tiesin että näistä kahdesta syntyy blinbling-tyllihame. Nyt on kesällä monta juhlaa joten varmastikin hieman glamourimmalle tutulle on käyttöä. 

Tänään Murun päikkäreillä sain tutun ommeltua. Päikkäreiden jälkeen hän pääsi oikein urakalla läträämään kuralätäköissä sekä kokkaamaan mutakakkuja ja sieltä suoraan kylpyyn joten puhtaanraikkaana olikin mukava ottaa hieman sovituskuvia. Muru testasi uutta hametta tanssien ja pyörähdellen, taisi tykätä! 

Ulkona saattaa olla synkkää ja nihkeetä mutta meillä sisällä kimaltelevat paljetit...
(Aikaisemmin tekemiäni tutuja löydät täältä ja täältä.)








Vielä olisi muutama päivä aikaa osallistua Eurokankaan lahjakorttien arvontaan tästä.
Arvonta päättyy 11.6.




/ I found a silver sequin fabric and sewed Muru a tulle skirt. 
It´s nice to wear to a party, and we have a few of those this summer... Muru tryed the skirt on and immediately started dancing, I guess she liked it too.../