perjantai 21. helmikuuta 2014

pari vinkkiä


Nyt olen löytänyt maailman parhaat juoksukuulokkeet ja tosi kivan telineen GG lattemukeille.





Aloitetaanpas niistä kuulokkeista. Olen tässä usemamman vuoden harrastanut hieman on-off tyyppisesti juoksua (pitkä off vaihe tuli raskauden aikaan ja synnytyksen jälkeen). 
Minulle ihan ykkös juttu lenkillä jotta jalka nousisi on ehdottomasti musiikki. Siitä minä saan motivaatiota ja virtaa lenkkeilyyn. Viime vuosien aikana onkin tullut kokeiltua kymmeniä eri kuulokkeita, ja kaikissa oli jotakin pielessä. Joko ne eivät pysyneet korvissa, tai tungettua ne sinne syvälle niin sattuivat ihan suunnattomasti (kerran koin kauhun hetkiä kun lenkin jälkeen kuulokkeen pyöreä silikoninen pää jäi korvaan, niin syvälle ettei sitä näkynyt) tai sitten yksinkertaisesti musiikki kuulosti kauhealta. 

Juoksuhistoria muuttui säännöllisemmäksi kun n. puoli vuotta sitten käly pyysi kanssaan juoksemaan ja siitä asti olemme 2 kertaa viikossa juosseet yhdessä reilun tunnin lenkin mikä on tuntunut aika sopivalta määrältä. Aikaisemmin ajattelin että en ole mikään ryhmässä juoksija, juurikin sen takia että minun on PAKKO kuunnella musiikkia juostessa. Kälyn kanssa kun (asutaan kivenheiton päässä toisistamme) ollaan paljon muutenkin tekemisissä niin kuulumisia ei ole ihan pakko vaihtaa juurikin siellä lenkillä, joskus me toki höpötelläänkin. Tämän pitkän ja pimeän syksyn/talven läpi on ollut kiva että lenkillä on seuraa. 

Sain tilaisuuden testata Bosen sie2i (klik) kuulokkeita, jotka ovat urheiluun tarkoitettuja. Nyt 3 kk käytön jälkeen voin todeta etten ikinä vaihda! Ensimmäistä kertaa kun kokeilin näitä lenkillä niin meni noin vartti siihen että tottu niihin, siis tottu siihen ettei ne tunnu ollenkaan siellä korvassa, ja oli sellainen olo että ne kohta tipahtaa... Mutta kun siitä tunteesta pääsi yli niin ei ole tarvinnut enään ajatella niitä ollenkaan, kyllä siihen voi luottaa että ne siellä korvissa pysyy. Tuo korvaan tuleva osa on niiiiin nerokkaasti suunniteltu olemaan pehmoinen ja "kuin ilmaa" vain mutta pysymään silti tukevasti korvassa. Toinen tärkeä asia oli tietenkin musiikin laatu, ja sanoinkin kälylle ensimmäisen lenkin jälkeen että ihan kuin olisin ensimmäistä kertaa kuunnellut mun juoksulistan biisejä. Kunnon bassot ja rytmit saa melkein tanssimaan kesken lenkin :)



kuva verkkokauppa

"Bose®-urheilukuulokkeet on tarkoitettu erityisesti liikuntakäyttöön. Ne ovat hien- ja säänkestäviä, pysyvät mukavasti, mutta turvallisesti paikoillaan ja tuottavat vankan Bose®-äänen, joka pitää sinut vauhdissa". (lainaus Bosen sivuilta)


Hintaa näillä kuulokkeilla toki on, mutta kun ajattelen niitä kymmeniä kuulokkeita (20-60e) mitä olen matkan varrella hankkinut niin halvemmaksi olisi tullut ostaa nämä heti kättelyssä. Hieman edullisemmat Bose sie2 kuulokkeet soveltuvat musiikin kuunteluun mutta niissä ei ole mikkiä puheluiden hoitamiseen.

Ajattelin ihan rehellisesti tänne kirjoittaa oman mielipiteeni sisältäen myös risut. No, jos jotakin negatiivista pitää keksiä niin kuulokkeiden värit (oranssi, limen vihreä ja turkoosi) eivät kuulu suosikkeihini (paitsi että nyt sinne on tullut uutuusväri, jota ei mielestäni aikaisemmin ollut, violetti, mikä on ihan söpö). Mutta tätäkin kun ajattelee niin kokomustat kuulokket hukkuisivat laatikon pohjalle helpommin kuin nuo värikkäät, joten ei tätä voi laskea negatiiviseksi sittenkään. 

Kuulokkeiden mukana tulee Reebok käsivarsikotelo jota aluksi luulin ihan turhakkeeksi myyntikikaksi mutta joka on osoittautunut ehdottoman tärkeäksi, sillä aina ei ole sopivaa taskua johon laittaa puhelinta, siinä on lisäksi puhelimen käyttöä helpottava kosketusnäyttöikkuna. 

Kaikenkaikkiaan olin hurjan helpottunut kun useiden kokeilujen jälkeen löytyi itselle täydelliset kuulokkeet. /yhteistyöpostaus/






Aika odottamattomasta paikasta löysin tänään täydellisen mukitelineen GG lattemukeilleni, nimittäin Nokian Kodin Terrasta.

Siellä tämä suloisuus nökötti, puoleen hintaan, joten sen kotiin kiikutin vaivaisilla 11 eurolla (ei olis normihintakaan ollut päätä huimaava). Meillä kun on niin pieni keittiö niin sinne en sitä saa varmaan mahtumaan, joten se komeilee väliaikaisesti for ever tossa vitriinin päällä. Toisaalta, vaikka se niin täydellinen onkin lattemukeille niin yhtä hyvin se sopisi askarteluhuoneeseen vaikkapa pitsi- ja narurullille...

Ärsyttävää kun taas tää bloggeri tummentaa nää kuvat tänne siirrettäessä!!!!

Viimeinen kuva on sneakpeekki Murulle ompelemistani vaatteista, jotka varmasti paljastuvat seuraavissa postauksissa. 




/After years of trying different headsets I finally found ones that really work. When I go running the most important thing to stay moving is music, and before all my headsets kept falling out of my ears all the time. I´m so glad to have had the opportunity to try the Bose Sie2i headsets. 

Today I also found a perfect cup holder for my Greengate lattemugs, and it was only 11 euros.

The last picture is a sneak peek to some clothes I have been sewing for Muru./

18 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Minäkin harrastan liikkumista ja juoksemista enemmän ja vähemmän ja usein olen miettinyt, että kun olisi hyvät kuulokkeet, niin musiikin kuuntelun olisi mukavampaa.

    Olen nyt aivan ihastunut noihin GG-mukeihin, vaikken itse omista vielä yhtäkään. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin Gg mukeihin jää helposti koukkuun, joka vuosi tulee uusia söpöjä malleja ;)
      Itse tuskailin huonojen kuulokkeiden kanssa niin pitkään että 'helpotus' sana kuvaa mun tilannetta aika hyvin...

      Poista
  2. Voi nuo kuullostaa täydellisiltä kuulokkeilta! Mun on ollut myös tosi vaikea löytää sellasia mitkä pysyy korvissa. Ihana toi teline eikä ollut kallis. Ps.Vieläkö ehtii laittaa kuvia sulle sun tulevaan postaukseen? Meillä kone rikki siksi en ole vielä laittanut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella, pitkän etsinnän jälkeen löyty hyvät! Toivottavasti mukitelineelle on parempi paikka joskus tulevaisuudessa isommassa keittiössä... Vielä ehtii hyvin mukaan, toivottavasti olette saaneet koneen kuntoon;)

      Poista
  3. Vaatepostausta odotellessa, näyttää meinaan supersuloiselta tuon kurkistuksen perusteella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kovasti on iskenyt ompeluinnostus ;)

      Poista
  4. Onpa ihana tuo GG teline ja GG kokoelmasi on super! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kokoelma kasvaa pikkuhiljaa, kiikarissa olis taas uutuusmallit ;)

      Poista
  5. Tosi ihana toi teline sun GG kupeillesi, ja sopii muuallekin kun vaan johonkin köökin nurkkaan.
    Kun Muru ei vaan yllä ottaan leikkeihinsä. Ihmeellistä, että teline on tusinalle kupille kun täällä Espanjassa
    Oon nähnyt vaan kuudelle kupille...hyvä löytö...viisas ostos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ollut hinnalla pilattu... Kyllä sille varmasti käyttöä keksitään;)

      Poista
  6. Hurmaava teline! Ja GG-mukit ovat voittamattoman kauniita! ♥ Minulla on niin sama ongelma kaikkien hands free -laitteiden kanssa; en ole vielä ainoatakaan kuulokemallia löytänyt jotka korvissa pysyisivät lenkillä. Mikään ei ole niin ärsyttävää kun koko ajan räpeltää lenkillä korvaansa... Murr. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella iso Murr! Olin niin herne nenässä ton asian kanssa... Mut nyt on hyvä;)

      Poista
  7. Kiva teline mukeille, täytyy käydä itsekin kuikuilemassa jospa löytäisin minäkin.

    VastaaPoista
  8. Täällähän oli monta ihastuttavaa postausta !
    Täytyy tiirata kaikki rauhassa. Kiva mukiteline.

    VastaaPoista
  9. Tosi hyvältä kuulostaa nuo kuulokkeet. Oon joskus harkinnut aloittavani lenkkeilyn ja ehkä jossakin vaiheessa jouksemisen, mutta vielä se on aloittamatta. Nuo kuulokkeet kuulostavat hyviltä, mulla ei pysy mikään korvissa, koska korvat ovat niin pienet. Ehkä noista löytyy vastaus..

    Ihana mukiteline ja nuo mukithan ovat todella kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva juttu. Kyllä lenkkeily on mukavaa, ja itse saan juurikin nollattua ajatukset musiikin avulla. Noissa kuulokkeissa tuli 3 erikokoisia korvaosaa...

      Poista

Ihanaa kun jätät viestiä <3