keskiviikko 1. tammikuuta 2014

uudenvuoden herkut










Uutta vuotta kanssamme oli vastaanottamassa kaksi ihanaa ystäväperhettä. Kaasoni perheensä kanssa (olivat myös viime vuodenvaihteen kanssamme) ja kälyn perhe. Meitä oli 10, ja se olikin aika maksimimäärä mitä meille mahtuu nukkumaan... Kolmen alle 2 vuotiaan ja yhden 4 vuotiaan kanssa riitti menoa ja meininkiä. Lapset viihtyivät hyvin keskenään, ja kaikki sujui ihan mallikkaasti.




Pienimpien lapsosten mentyä nukkumaan oli aikuisten aika herkutella. Kokeilin kahta uutta juttua, ja molemmat menestyivät sen verran hyvin että pitää niistä kertoa teillekin. 
RAKASTAN vuohenjuuston ja tomaatti-chilihillon yhdistelmää! Tein ensimmäistä kertaa siis tuota tomaatti-chilihilloa, joka osoittautuikin niiiin helpoksi että taas piti oikein ihmetellä miksi en ole sitä aikaisemmin hokannut. Kaikki aineet kattilaan ja hiljalleen keitetään, thats it! Ohje löytyy täältä. Tein siis pitsaa johon tuli vuohenjuuston ja tomaatti-chilihillon lisäksi broileria ja rukolaa. NAM! 

Jälkkäriksi donitseja. Ja nämä ovatkin kuulkaas uunissa tehty eli paljon rasvattomampia kuin uppopaistetut. Ainoa edellytys on että omistaa donitsivuoan, ja minähän löysin sellaisen eilen, joten pakko oli samana päivänä päästä näitä kokeilemaan. Vuokia saa esim. Prismasta. 
Ohje oli myös helppouden huipentuma, kaikki sekaisin ja 5 min. uuniin. 
Tässä kuitenkin vähän tarkempia tietoja:


Uunidonitsit

3dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1tl leivinjauhetta

1tl vaniljasokeria

ripaus suolaa

1dl maitoa

1 kananmuna

2 rkl sulatettua voita


Donitsivuoka kannattaa voidella jotta donitsit irtoavat helpommin.

Kaikki kuivat aineet sekoitetaan kulhossa, sitten lisätään maito, muna ja sula voi ja sekoitetaan tasaiseksi. Pursota vuoan kolot puolilleen (taikina nousee uunissa). Sitten uuniin n.5 min. Anna donitsien hieman jäähtyä, irrota vuoasta ja koristele vaikka sulalla suklaalla ja nompparelleilla (minä sulatin joulukonvehteja kun muuta ei ollut, siksi noin epätasainen koristelu, osassa on tomusokeri-sitruunamehu seosta).




/We spent New years with two families. There were 10 people sleeping at our house, and Muru had many friends to play with. I made some pizza and donuts./


17 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta teille myös! Olen jonkin aikaa seurannut blogiasi ja koukuttunut täysin! Sinun ja parin muun bloggaajan innoittamana löytyy nyt omakin blogi, tosin se on aivan alkutekijöissään vielä, mutta käy ihmeessä vierailulla yläkylällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kiitos viestistä! Ihanaa että olet päättänyt perustaa blogin, kyllä siitä saa niin paljon... Pitää käydä visiitillä. Menee varmasti hetki kun oma blogi hakee muotoaan. Nyt kun katselen ensimmäisiä postauksiani niin ovat ne niin erilaisia kuin nykyään, se oma tyyli löytyy matkan varrella :)
      Mahtavaa tätä vuotta!!!

      Poista
  2. Ihania herkkuja/koristeita olet niihin tehnyt :)
    Mukavaa alkanutta vuotta 2014

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vähän ekstempore tuli nää uudenvuoden "juhlat", joten ei kauheesti ehtinyt niitä suunnittelemaan (eikä stressaamaan mikä oli tietty plussa)...

      Poista
  3. Nam, kiitos ohjeesta! Mistä olet löytänyt noin kivat tähtiservetit? Mukavaa vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mahtavaa tätä vuotta sinullekin. Servetit on aikoinaan Tigerista löytyneet, en tiedä onko niitä enään siellä myynnissä ...

      Poista
  4. Ihania herkkuja ja kauniisti laitettu tarjolle:)

    VastaaPoista
  5. Jestas, mitä herkkuja taas!
    Donitsit täytyy kokeilla heti kun herkuton haaste päättyy.. kesäkuussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... siis meinaatko kesäkuuhun asti olla herkuttomasti? :) täytyy nostaa hattua... mutta kyllä minäkin tästä taas palaan normi arkeen näiden juhlien jälkeen ja kevyempään linjaan, mietinkin että noita donitseja voi tehdä täysjuvästä ja makeutusaineella niin tulisi kalorittomampia... päälliseksi sokeritonta suklaata... oliskohan yhtä hyviä? :) Tuskin...

      Poista
  6. Ihania herkkuja olit loihtinut.. pitää ehdottomasti kokeilla noita, kiitos! Erityisesti kiinostuin tuosta hillosta, koska tuon pitsan ainekset ovat juuri lemppareitani <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ostin tänään juurikin taas ainekset tuohon hilloon, makea yhdistettynä vuohenjuustoon jotenkin iskee minun makuun!!!!! Love it!

      Poista
  7. Ahh mitä herkkuja ja toi on kyllä ihan uutta että uunissa voi tehdä, täytyykin laittaa korvan taakse muistiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, en ollut ajatellut ikinä tekeväni donitseja kun ajattelin että ne pitää uppopaistaa ja se on liian vaikeata/epäterveellistä. Uuuni on ratkaisu :)

      Poista
  8. Heti kun " makeanlakko" päättyy niin noita donitseja pitää koklata ... Kokeilitko säilyvätkö pakkasessa samanlaisina tai ei taida moinen herkku ehtiä pakkaseen asti...kiitos resepteistä taas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tosiaan jäänyt donitseja pakkaseen asti :) Teen huomenna taas satsin kun tulee vieraita, vois kokeilla jos niistä jäis muutama yli...

      Poista
  9. sain eilen vinkin blogistasi ja tulin tutustumaan. Aivan mahtavia käsityöideoita sinulla sekä taito tehdä!!
    Donitsit maistuisivat meidänkin pojille, joten voisin kokeilla. Missä lämpötilassa paistoit donitsit?

    VastaaPoista

Ihanaa kun jätät viestiä <3