keskiviikko 30. tammikuuta 2013

vauvalle ruokaessu


Tein Murulle ruokaessun, tosi helpon kaavan mukaan, ja siihen tarvittiin vahakangasta (ei mitään kovin jäykkää ja paksua) n. 50x70cm pala ja kanttinauhaa ehkä 4m. 

Ostin espanjasta värikkään ruokaessun, joka hintansa puolesta (1,70e) sopi purettavaksi kaavaksi. En ole edelleenkään törmännyt kivannäköiseen ruokaessuun jotenka eikun ompelemaan. Sama essu lähti Murun kuukautta nuoremmalle serkkupojalle. Tässä työvaiheet mikäli ketään kiinnostaa ommella vauvallensa vastaavanlainen. Kuvat kertovat onneksi paremmin kuin kuvien selitykset.


1.leikkaa vahakangas muotoon

2.ompele kanttinauhaa hihansuulle ja yläreunaan, kaula-aukon alkuun saakka

3.ompele kaula-aukko ja jätä kanttinauha pitkäksi molemmille puolille essun solmimista varten

4.käännä hiha taakse ja ompele hiha kiinni ja jatka samalla helmaan

5.valmis



maanantai 28. tammikuuta 2013

sunnuntai pikaprokkis





Eilen illalla sain vihdoinkin aikaiseksi ommella askartelu/ompelu/vierashuoneessa olevalle torsolle uusi vaate. Torson jalan olin jo maalannut melkein mustaksi (se oli oranssi) ja tuo kangaskin teki mieli vaihtaa sillä se on kovin kellertävä. En vaan ollut löytänyt sopivaa kangasta, sillä visioin päässäni että siinä olisi teksti. Noh, sittenpä keksin yhdistää kaksi asiaa. 



1. torso tarvitsee muodonmuutoksen
2. olen hyvin hyvin kyllästynyt noihin sohvatyynyihin!




Saanpahan samalla tilaisuuden uudistaa olohuoneen ilmettä hankkimalla uudet sohvatyynyt. Kaapissa on kyllä jo jyskin oravatyyny odottamasta pientä tuunausta (siinä on minun silmää häiritsevät mustat reunat) ja raitakangasta josta voi ommella pari tyynyä myös.

 Mutta en ole vielä tyynyjä alkanut ompelemaan koska suurin olohuoneen piristystuunaus pitäisi ensin hoitaa, ja se on sohvan päällystäminen uudelleen (apua!!!!!).

 Saa nähdä onnistuuko se, ja saanko visioni toteutettua olohuoneeseen. Emme nyt lähde uutta sohvaa ostamaan, ja ihan hyvä sohva meillä onkin, 4 vuotta sitten hankittu mutta tukeva ja hyvä. Väri vaan alkaa tökkimään. Se on beige, ja haluan siitä valkoisen. Mutta tästä varmasti kuulette vielä lisää jahka pääsen sen kimppuun. 


perjantai 25. tammikuuta 2013

pikkuprinssi ja keikautuskakku



Tänään saimme vieraaksi niin suloisen 2kk vanhan pikkuprinssin, ja hänen ihanan äitinsä tietenkin.

Aamulla kun sain tietää että meille tulee vieraita, soitin skypen kautta äitilleni ja kysyin että mitä mä voin leipoa kun kaapissa on vain säilykepurkki persikkaa!?! En olisi enään ehtinyt kaupassa käymään, joten niillä piti pärjätä mitä kaapissa oli, eli käytännössä ei paljon mitään. No äiti sitten neuvoi että jos jauhoja, sokeria, munia ja voita löytyy niin voisin valmistaa persikkaisen keikautuskakun...




No sellaisenhan minä sitten tein. Ensin voitelin vuoan ja ripottelin sokeria pohjalle, seuraavaksi persikkalohkot päälle ja sitten viimeisenä taikina (sokeria, voita, pari munaa ja jauhoja... tarkkoja määriä en tiennyt, näppituntumalla laitoin, tuli muuten aikas makea kakku!) Kaiken kukkuraksi juurikin tänään vatkain päätti jäädä varhaiseläkkeelle, joten käsipelillä vatkasin. Se olikin ihan hyvää reeniä, sillä tämä kakku ei todellakaan ollut mikään kevyt versio. Sain sitten vähän paremmalla omallatunnolla ottaa palasen.




Sitten mietin että mitäs pikku-Oscarille lahjaksi, kun ei tosiaan ollut kun puoli tuntia vieraiden tuloon. Siinä sitten aloin ompelemaan pientä pussukkaa. Enhän minä sitä silloin  valmiiksi saanut, nyt illalla vasta viimeistelin, joten ensi viikolla sen vasta annan. Ja parempikin niin, ehdin hakemaan pussukan sisään jotakin kivaa.








Pakko vielä kertoa, että muutama tunti viimepostauksen jälkeen Muru otti ensimmäiset konttausaskeleet!!!!
Se on menoa nyt.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

sähkökaappi

Päikkäri-projektina tänään sähkökaapin tuunaus.




Yleensä minulla on aina joku prokkis Murun päikkäreiden ajaksi, ja jos ei ole niin silloin siivotaan. 
Eilen hain postista Teippitarhasta tilaamani rullan liitutaulutarraa (ja liitutussin) joten tänään oli vuorossa tuulikaapissa oleva sähkökaappi. 




 Suunnittelin ja mittailin miten saisin ne 31 päivää mahtumaan ja lisäksi vähän isompi alue johon voi laittaa seuraavan kuukauden tärkeimmät menot. Sitten vaan ruutuja leikkaamaan. Ja nämä eivät sitten ole mitenkään millintarkkaan leikattu eikä myöskään millintarkkaan aseteltu tuohon oveen. Aikalailla silmämääräisesti, itse haluan äkkiä valmista, ja hermot menee jos liian tarkkaan alan millejä mittailemaan (mieheni on millinmittaaja, siinä mielessä täydennämme kyllä toisiamme, ja miehestä puheenollen saa nähdä mikä on kommentti kun hän tulee töistä) 

Tekstit ja numerot paukuttelin dymolla, olisi tietenkin ollut kivempi jos ne olisivat näkyvämmät, mutta kuten sanottu halusin sen tänään valmiiksi. Kuulkaas, ihan EHDOTON EHDOTON EHDOTON juttu jos meinaa liitutauluun kirjoitella on tuo liitutussi!!! Aivan ihana tuote, ei oikeilla liiduilla saa minkäännäköistä tekstiä. Tai, korjaan... Minä en ainakaan saa liiduilla minkäänlaista tekstiä. Suosittelen!



















Siinä oli muutama kuva meidän tuulikaapista. Kun muutimme tänne otimme mustan tapetin pois seinästä, ja punaiset laatat lattiasta. Seinät maalasimme valkoiseksi ja lattiaan tuli harmaa laatta.




Eilen koitimme saada Murua konttaamaan laittamalla vähän houkutuksia eteen. Se on kyllä ihan hilkulla jo, mutta ei vielä onnistunut.



maanantai 21. tammikuuta 2013

Haalarit & huussi & tilda enkeli vol 2

Haalarit

Murulle on nyt hankittuna ensi syksylle/talvelle vähän varusteita. Löysin niin suloisen MeMinin sadehaalarin, jossa on ihanat roosan väriset tähdet. Ja talvihaalariksi, todella edullisesti alesta löytyi Wheatin roosa toppahaalari. Ja joo, tiedän että olen puhunut etten pue Murua päästä varpaisiin vaaleanpunaiseen, mutta tuo haalari on enemmänkin sellainen vanha roosa, ja ajattelin rauhoittaa sitä asusteilla (harmaat tai ruskeat). 








Huussi

 Sitten vähän kuvaa meidän eteisestä. Pari vuotta sitten löysin ihanan ja edullisen kaapin. Mieheni ei kyllä siitä tykännyt yhtään, nimesi sen huussiksi. Noh, kaappi oli kylläkin epäilyttävän huussimainen ja vihreä kun sen löysin, mutta se on jännää miten valkoinen maali saakin ihmeitä aikaan. Kaappi asusteli pari vuotta vanhempieni luona, eihän se meille kaksioon mahtunut. Se sai kuitenkin vihdoin ansaitsemansa paikan kun muutimme tähän uuteen asuntoon josta huussille löytyi juuri sopiva kolo eteisestä! 










 Vaikka kaappi kokikin muodonmuutoksen, nimi pysyy, se on ja tulee aina olemaan HUUSSI!


Huussista otettu kuva kirpputorilla josta sen löysin.


Huussin vieressä on iso kaappi, jossa on paljon säilytystilaa. Kun muutimme tänne, poistimme siitä liukuovet jotka olivat liian modernit meidän makuun. Väliaikaisesti ripustin ikean verhot siihen. Saa nähdä kuinka pitkään nämä väliaikaiset verhot siihen jäävät. Luultavasti forever.



Tilda enkeli vol2

Äitini kanssa aloitimme toisen tilda-enkelin ompelun silloin Espanjassa, ja minä viimeistelin sen täällä. Tämä meni kälylleni Poriin.
 Pehmosydän on muisto kälyni ja veljeni häistä, jotka vietettiin puolitoista vuotta sitten. Sinä kesänä ompelimme äitini kanssa varmaan sata pehmosydäntä koristeiksi pöytiin. Niitä olemme kyllä jälkeenpäin käyttäneet sisustuksessa ja askarteluissa.








Viikonloppu meni vieraillessa kahden ystäväperheen luona Vammalassa. Yhdessä paikassa oli 2 viikkoa Murua vanhempi poika ja toisessa kolme viikkoa nuorempi tyttö. 
Eilen iski tosi kova mahakipu, pelkäsin jo pahinta, että Noro oli saapunut meille! Olo on aika kurja edelleenkin muttei se kuitenkaan varmaan ole Noroa. (Toivottavasti en nielaise ennen kuin tipahtaa! ) En kauheesti kyllä jaksa sohvalta nousta, mutta kyllä tämä vähän piristää kun tulee koneelle kirjoittelemaan ja lukemaan vähän muiden blogeja sillä aikaa kun tyttö on päikkäreillä.

Sitten vielä uusille lukijoille TOOOSI suuri tervetulotoivotus!!!! 
Hämmästyn joka päivä siitä että minulla on lukijoita! 

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

bambi


Sain Roosaa ja Valkeaa blogin Maaritilta haasteen jossa piti jakaa paras DIY idea. En tiedä onko tää paras, mutta on tää tuorein ja done by myself,  joten esittelen tämän nyt sitten. 




 Törmäsin Kaunis pieni elämä blogissa Mailegin suloiseen bambiin, ja meinasin sen jo sieltä tilata mutta olivatkin päässeet loppumaan. Noh, sain sitten inspiksen alkaa ompelemaan Murulle bambia, ilman mitään kaavaa ja ilman mitään kunnon suunnitelmaa aloin leikkaamaan kankaita ja sovittelemaan palasia yhteen. 










Aika rohkea veto, taytyy myöntää, ja olisi voinut päätyä katastrofiin, siksi olenkin erittäin ylpeä tästä luomuksestani. Se on kaikessa epätäydellisyydessään melkoinen suloisuus!
Äiti tykkää ja tyttö tykkää, mies vaan hokaisi että "meillä on nurkat täynnä tollasia".




Sain myöskin haasteen Mopin kotona blogin Sannalta jossa piti kertoa 11 juttua itsestään ja vastata yhteentoista kysymykseen, ja vielä haastaa 11 bloggaajaa joilla olisi alle 200 lukijaa. Ok, täällä on käynyt sellainen haaste jossa vastasin 11 kysymykseen, mutta toi itsestään kertominen ei ollut siinä, joten tässä asioita minusta:



*Olen asunut 18 vuotta Etelä Amerikassa


*Minä pyysin miestäni ensimmäisille treffeille


*Minulla on aika paha hämähäkkifobia

*Ikävoin kovasti kahvia, mieheni ei anna minun juoda imetyksen takia, enkä juonut raskaudenkaan aikana, joten liian pitkään olen ollut ilman kahvia.

*I always expect the worst so I can be positively surprised

*Äidinkieleni on Espanja

*En ole mikään ruuanlaittaja, mutta tykkään kovasti leipoa

*Innostun helposti, ja kun saan jonkun päähäni, sen pitää toteutua heti

*Voisin elää aika pitkään pelkästään Daim pakastekakulla

*Tämä ei tule mitenkään yllätyksenä mutta RAKASTAN käsillä tekemistä, maalaamista, askartelemista, ompelua, virkkausta (kutominen ei suju vielä kauheen hyvin, ehkä joskus), ym ym

*En ole aamuihminen




Siinäpä muutama fakta, nyt kävi sitten niin että Sanna haastoi kaikki minullekin tutut blogit, eikä mieleen tule ketään kellä tämä haaste ei olisi jo käväissyt... Omat blogipiirit ovat vielä sen verran pienet. Mutta Kiitos Maarit ja Sanna haasteista! 





lauantai 12. tammikuuta 2013

prinsessa ja herne





Herne minulta vielä puuttuu, mutta Maileg prinsessapupu (prinsessan siitä tekee mun lisäämä pitsikruunu, muutenhan se taitaa olla joku yöpaitamaileg) sai nyt petiinsä monta ihanaa patjaa. Osa kankaista löysin omista kätköistä, mutta esimerkiksi päällimmäinen, ja mun lemppari, on Tilda-kangas jonka ostin viimeviikolla. 

Puinen nukensänky löytyi viimekesänä kirpparilta ja sai heti valkoisen maalin pintaansa. Olin ajatellut tehdä prinsessa ja herne leikin pienemmässä mittakaavassa (pienemmälle pupulle) mutta tuo sänky nyt sattui olemaan valmiina ja siihen mahtuu myös Disneyn animators nuket, jotka minulla on jo kaapissa mutta jotka Muru saa joskus sitten synttäri/joululahjaksi.



torstai 10. tammikuuta 2013

lukija-arvonta

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!


Voi hyvänen aika sentään! 
40 lukijaa on tullut täyteen, sitä pitää nyt juhlistaa. Ehkä olis korkea aika laittaa lukija-arvonta pystyyn.

Tämä arvonta on  lukijoiksi jo kirjautuneille tai tietenkin myös sellaiseksi nyt kirjautuville. Arvostan tottakai hyvin paljon kaikkia jotka täällä vierailevat ja kommentoivat, mutta tällä kertaa näin.
Palkintona olisi Svaneforsin ihana puuvillainen keittiöpyyhe (50x70cm) ja sydänkoriste. Laitan myöskin mukaan jotakin ekstraa ylläriksi!

Yhden arvan saat jos olet blogini lukija (tai nyt kirjaudut sellaiseksi ennen kommentointia) ja kommentoit tähän postaukseen!
Kolme arpaa saat, kun linkität arvontani blogissasi!

Arvonnan suoritan 3 helmikuuta, sunnuntaina illalla. 
Näin saan paketin postiin ja toivottavasti ystävänpäiväksi voittajalle.










Eikö Muru olekin niin ison tytön oloinen tuo Espritin farkkuhame päällä??