keskiviikko 7. elokuuta 2013

tee se itse - tutu





1v kuvaus-postauksen tutu-hameesta on tullut muutama kysely joten laitan tänne vähän kuvia ja piirroksia (älkää pliis naurako mun paint-ohjelmalla väsätyille piirroksille) toivoen että kuvat kertovat enemmän kuin sanat, sillä en ole hyvä selittämään...

Varmaan on monta tapaa tehdä tutu, sen voi tehdä niinkin yksinkertaisesti kuin että laittaa useamman kerroksen rypytettyä tylliä päällekkäin ja ompelee vyötäröön kuminauhakujan, mutta näin minä sen tein, ja olen siihen todella tyytyväinen sillä se on juurikin niin runsas ja muhkea (ja söpö) kuin mitä halusinkin!

Ostin puoli metriä l.valkoista satiinia peittäväksi kankaaksi alimpaan kerrokseen. Ostin myös 2m ihanan ohkasta huntu-tylliä, mutta sitä jäi aika paljon yli, eli vähemmälläkin olisi pärjännyt.




Hameeseen voi ottaa oman lapsen mitat, eli pituuteen vyötäröstä-polveen (tai niin pitkän/lyhyen kuin haluaa) ja leveydeksi vyötärö-osaan tuplat ja jokaiseen rypytettävään osaan vähintään tuplat siitä mihin se on tulossa jotta rypytystä tulisi kunnolla.  
(ja tässä tulee ilmi todella puutteelliset selitystaitoni!)  
Esim. tuossa 3-kerroksen kuvassa näkyy että ylin osa on vyötärömitta tuplana, siihen ommeltu leveämpi röyhelö tuplat siitä, eli 4-kertainen ja miniröyhelöä tarvitaan sitten 8-kertainen määrä.

Tylli on kyllä siitä ihana että se ei rispaannu, eli leikkaat vaan ja ompelet. Tietenkin röyhelöiden rypytykseen (koneen suoran tikin alalankaa vetämällä) ja ompeluun saa kyllää uppoamaan aikaa, että helpompihan se on valmiina ostaa. Mutta jos ei löydy sopivaa väriä, tai tarpeeksi muhkeeta tutua (molemmat syitä miksi itse ompelin, lisäksi ei ollut aikaa tilata netin kautta, ja halusin päästä halvemmalla) niin itsetehty on oiva vaihtoehto.










Ompelin kaikki kerrokset erikseen ja lopuksi yhdistin ne ompelemalla vyötäröön kuminauhakujan satiinista. 







16 kommenttia:

  1. Kiitos Heidi ohjeesta, hienostihan se selitys meni!!! :)
    Ja tämän ompelen heti ensimmäisenä kunhan saan sen uuden koneen josta eilen kerroin :)
    Muru on taas niin ihanan näköinen tuossa kuvassa, terkut! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, no sittenhän on ihana surrautella uudella koneella kaikkea mukavaa, saisimpa minäkin uuden koneen, 20v vanha saumuri jonka sain ja huolsin lakkasi toimimasta saman tein... toivottavasti saan sen vielä kuntoon.

      Poista
  2. Nyt oli oikein googletettava, mikä on tutu.


    Kaunis tuo sinun tekemäsi tutu onkin tyttäresi päällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... onneksi on olemassa google:)

      Poista
  3. Hei, Ihan kyllä tuosta ohejeesta saannut selvää, oiskohan se että luen yömyöhällä tätä silmät ristissä, mutta muutama tarkentava kysymys:
    Onko tylliä ns. neljä kerrosta satiinin päällä vai uudet kerrokset on kiinnitety aina edellisen helmaan kiinni? Ja sitten ainoastaan viimeisessä on nuo pienet koristetyllit päällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ihmettele vaikket saiskaan selvää, mut siis jokainen kerros on erikseen tehty, ja lopuksi kaikki kolme on yhdistetty vyötärökujaan. Alin kerros on satiinia (jossa tyllisoiro) loput pelkkää tylliä... Selkeneekö yhtään?

      Poista
  4. tuo on kyllä mielettömän söpö tyttäresi päällä!Varmaan ihan pakko koittaa ittekki väsätä jotain saman tyylistä.Mistä muuten ostat kankaat,siis ostatko ihan suomesta vai tilaatko ulkomailta? Hyvää viikonloppua sinne suunalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaita ostan yleensä joko Eurokankaasta tai Halpahallin kangas-osastolta :) En ole ikinä tilannut kangasta ulkomailta mutta matkoilta olen joskus pieniä paloja ostanut...

      Poista
  5. Olen varmaan pönttö kun en tajua :D. Onko nuo kaikki kolme tyllikerrosta siis samanmittaisia? Tai siis yltävät aina vyötäröltä helmaan asti? :). Onko 3. kerros päällimmäinen kerros? :) Tätä täytyy kyllä yrittää, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kolmas kerros on päällimmäinen, ja tarkoitus oli että kaikki kerrokset olisivat saman mittaisia mutta juurikin kolmas kerros jäi vähän vajaaksi, ihan vahingossa, mutta on ihan kivan näköinen noinkin...

      Poista
  6. Selkeä ohje mielestäni (jos on ennenkin ommellut) ja tekisin mielelläni, muttei ole pikkuprinsessaa...hmm...sopisikohan tuo itselleni Ferioille.. ;) Olet ihan käsittämätön puuhaamaan käsilläsi ja ei ole varmaan hommaa mitä et selvittäisi...mitä leipomiseesi tulee, en usko hetkeäkään ettet osaisi jos vaan lähtisit innolla kokeilemaan ja tästä kiitos, daim mutakakku oli taivaallista!! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä siellä feerioilla näkee jos jonkinmoista asua, että ihan hyvin voisit ommella itsellesi tutun:) Ferioille mekin pääsemme reilun kuukauden päästä, ostimme nimittäin lennot Alicanteen eilen!!! Jee...

      Poista
  7. Voi miten ihana kuvia taas, olet niin taitava ja tyttö on niiiin suloinen <3 Aurinkoisia päiviä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, mukavaa loppukesää teille <3

      Poista
  8. Mitä kaikkea ihanaa blogistasi olenkaan löytänyt!!! Usein olen blogissasi pyörähtänyt ja viimein oman blogin aloitettuani löysin blogiisi uudelleen ja koukkuun jäin. Nyt siis ehdottomasti vakilukijana <3 Ihanaa syksyä teille ja kiitos ihanista jutuista. Tuo betonilamppu on muuten loistava, onnistuiskohan vanhaan ikean lasipintaiseen lamppuun vastaava tuunaus... hmmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet löytänyt tänne, ja kiitos viestistäsi:) Hmm, niin, mitenköhän tuo laasti tarttuu lasiin , ei varmaan ainakaa sellaiseen ihan sileeseen. Kannattais ehkä rautakaupasta kysästä mutta luulen että miesmyyjät siellä hieman ihmettelevät kysymystä:) Kokeillahan voi...

      Poista

Ihanaa kun jätät viestiä <3