perjantai 10. toukokuuta 2013

cupcake




Daim muffinsit


1 levy Maraboun Daim-suklaata

150 g margariinia

1 ½ dl sokeria

2 munaa

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 ½ rkl kaakaojauhetta

1 ½ dl maitoa 



Rouhi puolet suklaalevystä.
Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Lisää lopuksi rouhittu suklaa. Loput suklaasta paloitellaan ja laitetaan muffinsien sisään ihaniksi yllätyksiksi. Paista 225 asteessa 12-15 min. 





Tykkään helpoista ratkaisuista. Siksi olinkin niin innoissani kun tajusin tämän uuden tuotteen jolla voi koristella muffinsit näyttävästi ja helposti. Olen nimittäin muutaman kerran kokeillut tehdä kuorrutusta itse, mutten ole saanut niistä sopivan paksuisia, eli joko ovat valahtaneet eikä pysyneet kuosissaan tai sitten eivät levittyneet hyvin (tai pahimmassa tapauksessa maistuivat kaikkea muuta kuin hyvälle). Noh, ratkaisu tähän (ja ajanpuutteeseen) on philadelphian suklaanmakuinen tuorejuusto. Suoraan purkista muffinsin päälle...





Koristeeksi nonparelleja ja vaikka washi teipistä tehty lippu. 

Monesti ihmetellään että miten on pärjätty ennen kännyköitä. Minä voisin nyt sanoa etten tiedä miten olen pärjännyt ennen washi teippejä:) (omat olen tilannut teippitarhasta). Niillähän saa hetkessä loihdittua ja koristeltua melkeinpä mitä vaan. Ja sen lisäksi että ne tarttuvat moneen pintaan niin ne myöskin helposti irtoavat jälkiä jättämättä. 






Hankin joskus vuosia sitten Halpahallista suloisia lasipurkkeja, pienen pieniä sellaisia. Säilytän niissä mausteita, ja näitä ihania nonparelleja...



35 kommenttia:

  1. Kauniita ja varmasti herkullisia muffinseja! Toi suklaa-filadelfia on mullekin tuttu:). Täällä ollaan kans leivontapuuhissa, äidille pitäis leipoa jotai herkkuja:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, minä en voi leipoa äidilleni kun hän on Espanjassa, kuka minulle leipoisi? :) ensimmäinen äitienpäivä! Jännää...

      Poista
  2. Kiitos hyvästä kuorrutevinkistä! Täytyykin heti koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ja nopea... minun kaksi lempisanaa leivonnaisissa:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, oli ne ihan syötäviäkin (siis ihan hullun hyviä!) Kaikki missä on daimia niin on minun makuun...

      Poista
  4. Oioi, miten herkullisen näköstä, kyllä nyt on pojan valmistujais juhliin hyviä reseptejä :) Kiitoksia vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on teillä sellaiset juhlat tulossa... juhlia on kyllä kiva suunnitella, monesti kyllä tulee tehtyä enemmän herkkuja kuin mitä sitten menee, mutta niitä onkin kiva syödä itse seuraavina päivinä:)

      Poista
  5. Jotain tämmöstä mä oon suunnitellut kans tyttären tuleville synttäreille. On niin paljon kaikkee tehtävää että just helpolla on saatava osa hommista tehtyä. Ja kauneus on puoli ruokaa! ;) P.s. Kauniita on myös nonparellipurkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, teillä on 1v juhlat, ja aikalailla samoihin aikoihin meidän Murun synttäreiden kanssa:) Kovasti on suunnitelmat käynnissä meilläkin, ja voipi olla että daim-muffinsit päätyvät 1v-synttäripöytäänkin...

      Poista
  6. Aivan ihanat nuo lasipurnukat ja itse muffinssit tietenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasipurnukat on kyllä suloiset, ja voittaa ne muoviset mauste- ja nonparellipurkit mennen tullen söpöydellään :)

      Poista
  7. Onkos tuo valmis kuorrutus oikeasti hyvää? On pitänyt ostaa ja maistaa, mutta en ole vielä uskaltanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä sitä sellaisenaan kyllä söisi, muffinsin kuorrutteeksi se mielestäni sopi ihan hyvin, jos nyt äklömakeasta tykkää (ja minähän tykkään!!!) mutta ei välttämättä ole kaikkien makuun, eli kandee maistaa :)

      Poista
  8. Oi kuinka herkullisen näköisiä pitääkin testata resepti :) Ensin pitää mennä etsimään löytyykö Espanjasta kyseistä kuorrutetta... Perus Philadelphiaa ainakin löytyy eli voikun löytyisi tuotakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy Espanjasta, itse asiassa siellä tämän bongasin ensimmäistä kertaa kun olimme joulua viettämässä vanhemmillani, täällä Suomessa en ollut sitä nähnyt (tai huomannut) aikaisemmin...

      Poista
  9. Nam!

    Ihanaa ensimmäistä äitienpäivää :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, toivottavasti sinullakin oli ihana äitienpäivä!

      Poista
  10. Niin ihanan näköisiä suklaamuffineita ja söpöjä lasipurnukoita!
    Hyvää ensimmäistä äitienpäivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, äitienpäivä meni ihanasti, mitä nyt kevätflunssa itsellä, mutta Muru sai kyllä unohtamaan sen hymyllään :) Teilläkin on varmasti olut mitä suloisin äitienpäivä!

      Poista
  11. Aivan mahtavat muffinssit, hyvä vinkki tuo Philadelphia, oon itsekkin monesti tuskaillut saman asian kanssa nimittäin tuon kuorrutteen... täytyy ehdottomasti testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa kokeilla, jos haluaa helposti ja nopeasti näyttävää:) Ja noi daim-muffinsit ovat ihan parhaita. (tai oikeastaan kaikki daim-makuinen on parasta)

      Poista
  12. Hei tuota juustua on pitänykki ostaa ja kokkeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ,eikun kaupasta hakemaan... Se ei ole edullisin vaihtoehto esim. muffinsien kuorrutukseen ,mutta helpoin ja nopein!

      Poista
  13. Nami ... CupCake !
    Ihanaa Äitienpäivää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos, sitä samaa... näin myöhässä toivoteltuna:)

      Poista
  14. Toi suklaakuorrute on kyllä kans tosi hyvää, täällä syöty sitä paahtoleivän päällä iät ajat.. =) hassua et teillä siinä on maraboun mainos kannessa, en muista mikä täällä on, täytyypä kattoa kuka sen suklaamössön täällä tekee..namia on! =) Ahora voy a tomar poquito! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bueno, yo tambien quiero un poquito! Varmasti hyvää paahtoleivänkin päällä!

      Poista
  15. NAMMM ! Näitä on kyllä pakko testata , niin hyviltä näyttää !! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä paremmilta maistuvat, voin melkein luvata:)

      Poista
  16. Hyvä idea muuten tuo suklaanmakuinen Philadelphia. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä, helpot ja nopeat ratkaisut ja ideat ovat aina kivoja!

      Poista
  17. Monta kertaa tällä reseptillä on tehty muffinsseja suklaata vähän vaan vaihdellen. Varmaan parhaita reseptejä mitä on löytynyt. :) Kuorutuksen olen tehnyt sekoittamalla Valion suklaakermavaahtoa tuohon Philadelphiaan. Tulee tosi hyvä ja riittoisa kuorrute. :) Kiitos paljon tästä reseptistä. :)

    VastaaPoista
  18. Miten sait noin kivannäköisesti laitettua kuorrutteen? Onko pursotettu jollain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sage: Itsekin käytän tätä reseptiä joka kerta juurikin aineksia vaihtamalla, viimeksi tein valkosuklaa-mustikka version... aina onnistuu kun on helppo :) Kiva että oot tykännyt!

      Anonyymi: Olen pursottanut kuorrutteen pursotinpussilla ja sellaisella pienellä tähtipäällä (en tiedä oikeita termejä) :)

      Poista

Ihanaa kun jätät viestiä <3