torstai 3. tammikuuta 2013

uusi innostus


Nyt olen kyllä löytänyt uuden innostuksen, nimittäin aplikoinnin! 
Tuunasin tänään Murun puolivuotissynttäreiden kunniaksi reissusta löytämäni mekon aplikoimalla siihen pupun. Se oli helppoa ja nopeaa ja kivaa. Että näitä on tulossa varmasti lisää. Minä kun niin tykkään tuunata juttuja oman näköiseksi. 
Tuo roosa perusmekko löytyi ihan Prisman tyyppisestä marketista, tiesin jo ostaessa että jotenkin sitä piristän, vaikka se oli ihan suloinen sellaisenaankin. 
Aplikointi onnistuu helposti kaksipuoleisella tukikankaalla tai liimakankaalla. Kun kuvan saa pysymään paikoillaan niin on helppo ommella sen ympäri. 

En ollenkaan pysty ymmärtämään että Muru on puolivuotias. Viikot ja kuukaudet kyllä rientävät. Puoli vuotta! Tuntuu siltä että se olisi ollut vasta eilen se aurinkoinen tiistaiaamu kun lähdimme, piiitkän ja kivuliaan valvotun yön jälkeen, sairaalaan ajelemaan. Ja puolitoista vuorokautta myöhemmin, kotiin tulimme pienen pellavapään kanssa (kuulostipa nopealta ja helpolta, mutta siinä välissä koin kyllä elämäni tuskaisimmat tunnit).
Tämä puoli vuotta on ollut jännää, ihmeellistä, välillä hyvin väsyttävää mutta palkitsevaa aikaa. On mahtavaa seurata miten hän kehittyy jatkuvasti, tänään hän jaksoi olla konttausasennossa jo aika pitkään, ja heilui siinä edes takas kunnes lensi nenällensä, muttei onneksi sattunut, ei tullut edes itku. 
Olen kirjoittanut puhelimeen muistiin kaikki kehitysvaiheet, lista on pitkä. 
Sitä odottaa innolla tulevaa mutta haikeana muistelee sitä pientä nyyttiä jonka toimme kotiin sairaalasta, ja miten hän teki meistä sinä aurinkoisena tiistaipäivänä niin onnelliset!


















Naulakon päällä istuskelevan pupun Muru sai joululahjaksi. 
Rimpsuhameen tilasin Nextiltä ja valkoinen mekko on Zarasta.







15 kommenttia:

  1. Aivan ihana!! Harmittelen, niin että Next mallisto ehti vaihtua, ennen tilauksiani :/ löysin ihastuttavan blogisi tänään :) kommentoinkin aikaisempiin postauksiin. Hyvä idea tallentaa puhelimeen kasvuvaiheita, ei niitä muuten muista enää. Oma poika täyttää keväällä 2v & tyttären pitäisi syntyä ensi kuussa :)

    VastaaPoista
  2. Heips, kiitos kommenteista! Katselin juuri eilen Nextin uutta mallistoa,niin taitavat liian värikkäitä olla minun makuun, edellinen oli kivempi. Sinähän olet sitten viimeisilläsi! Muistan kyllä ton loppuajan, raskasta oli! Niistä tuttinauhoista piti vielä sanoo, että minun tekeleet ovat toistaiseksi vain omaan käyttöön kelpaavia ;) Mutta kiva kun löysit tänne, tervetuloa seurailemaan. Ja jaksamista, kohta teillä on pikku prinsessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei miellytä uusi mallisto yhtään :(
      Hahha ajattelin kokeilla nauhojen tekemistä, ei varmastikaan vaikeaa vaikka ompeluhommat ei bravuuriani ;) tai ainakin viime kerrasta on aikaa liikaa! Mutta kiitos ideasta :)

      Poista
    2. Niin ja kiitos :) yllättävän hyvässä kunnossa vielä.. Hiukan portaiden kiipeäminen poika & ruokakassi kainalossa otti eilen voimille ( hissi oli rikki )

      Poista
  3. Upea tuunaus! Täytyykin joskus kokeilla jos osaisin. jotain vastaavaa...Kiitos kivasta ideasta. ja onnea puolivuotiaalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hain tänään kotiin sen ihanan maileg pupun! sopivasti puolivuotissynttäreille. Kiitos vielä!!! Se on IHANA ja hanhet myös!

      Poista
  4. Moikka, löysinpä jostakin tänne ihanaan blogiin. Klikkasin heti itseni lukijaksi ja jään seurailemaan touhujanne. Kauniita kuvia ja niin suloinen Murunen :) Itselläni on kaksivuotias poika ja vauva tulossa keväällä. Tervetuloa vastavierailulle Kissanminttutielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillähän on kohta vilskettä ja vilinää, kun itsellä ei meinaa riittää kädet yhden lapsen kanssa. Kävin Kissanmintuntiellä, siellä oli tosi mukavaa!

      Poista
  5. Löysin tämän kauniin blogiisi jonkun toisen blogin kautta. Aivan ihania juttuja sinulla täällä! <3 Niin suloinen tuo pupumekko, aplikointi on kivaa. :) Onnea puolivuotiaalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!aplikointi on kyllä kivaa! Ja tuollainen yksinkertainen kuvio oli tosi helppo tehdä. Tyttö just nukahti päikkäreille, että taidankin tästä lähteä aplikoimaan :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. gracias prima! Cuando vienen de visita? en verano???

      Poista
    2. Ahora estoy viendo tus respuestas jajaja Pues la verdad que yo tenía ilusión por ir en verano.. pero parece que katy viene aquí en verano.. entonces no sé si iríamos allí.. tengo ganas de ir en verano para que Chomin conozca Finlandia en verano, ya que sólo fue en navidades una vez.
      Ya veremos !!!
      Tengo ganas de ir y tengo mono de makkara y de sauna :) Y de veros a todos!
      Abrazos!!

      Poista
  7. On myös olemassa liimapuikkoja, joita voi käyttää aplikointiin. Ei tarvitse silittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, tuota en tiennyt, kiitos vinkistä!!

      Poista

Ihanaa kun jätät viestiä <3